Mikä ihmeen persimon? Ja sen yllättävät terveyshyödyt.
Persimon on satokaudeltaan loppuvuoden herkku, ja viime vuosina se on löytänyt paikkansa marras-joulukuussa suomalaisten arjesta ja joulupöydästä. Makealta maistuva persimon on väriltään kellertävä ja se punertuu kypsyessään.
Persimonin kanssa saattaa mennä pää hieman pyörälle, sillä tällä Japanista ja Kiinasta kotoisin olevalla herkulla on monta nimeä: kaki, sharon ja persimon. Persimoniksi kutsutaan Espanjassa viljeltyä lajiketta. Kasvitieteelliseltä luokitukseltaan persimon on marja, vaikka usein sen ajatellaan olevan hedelmä ja sitä käytetään hedelmän tapaan.
Raakana pahaa ja kypsänä superhyvää
Kypsän persimonin väri vaihtelee vaalean keltaisesta oranssiin. Kuoreen ja hedelmälihaan ilmestyvät ruskeat pilkut kertovat vain siitä, että persimon on valmis syötäväksi. Raaka persimon maistuu kitkerälle ja kuivalle.
Persimonin voi syödä pesemisen jälkeen tuoreena, kypsennettynä, keitettynä tai kuivattuna. Se sopii erinomaisesti esimerkiksi smoothieihin, tuorepuuroihin, siemennäkkärin päälle, salaatteihin ja kasvispizzaan.
Persimon on erinomainen kuidun lähde. Kuidun lisäksi persimonista löytyy ennen kaikkea paljon antioksidantteja ja flavonoideja.
Persimoni sisältää muun muassa vihreästä teestä tuttua tulehdusta vähentävää antioksidanttia katekiinia sekä betuliinia, jolla saattaa olla edullisia vaikutuksia eri syöpien ennaltaehkäisyyn ja kolesterolin alentamiseen.
Persomista löytyy vakuuttava määrä A-vitamiinia sekä muita antioksidantteja, kuten B, ja C-vimiinia, karotenoideja, lykopeenia, luteiinia ja zeaksantaania, jotka taistelevat elimistön vapaita happiradikaaleja vastaan.
Zeaksantaani on tärkeä karotenoidi, joka saattaa vähentää silmien verkkokalvon rappeumaa (1)
Ravintosisältö / 100g
Energiaa: 118 kcal
Hiilihydraatteja: 31 g
Proteiinia: 1 g
Rasvaa: 0.3 g
Kuitua: 6 g
A vitamiini: 55 % päivän saantisuosituksesta
C vitamiini: 22 % päivän saantisuosituksesta
E vitamiini: 6 % päivän saantisuosituksesta
K vitamiini: 5 % päivän saantisuosituksesta
B6 vitamiini: 8 % päivän saantisuosituksesta
Kalium: 8 % päivän saantisuosituksesta
Mangaani: 30 %päivän saantisuosituksesta
Lähteet:
1) https://nutritionj.biomedcentral.com/articles/10.1186/1475-2891-2-20