Vaa’asta on tullut pakkomielle, riippuvuus ja vihollinen. Yhteiskuntamme katse on suunnattu vaa’an mittariin kuten siinä piiloutuisi avain ikuiseen onneen. Pakkomielteemme on saada painomme laskemaan keinolla millä hyvänsä.
Meidät on massana manipuloitu. Painon hyperkorostaminen on median ja epäpätevän terveydenhuollon keksitty “ongelma”. Me emme pelkästään moiti ja syyllistä ylipainoisia ihmisiä, vaan myös palvomme alipainoisia malleja. Tämä on tietysti ilmeinen asia - paino-ongelmat ja saladieetit myyvät todella hyvin. Ei mene viikkoa, että Iltasanomien etusivuilla ei olisi paino-ongelmaa korostavaa tai ihmeratkaisua tarjoavaa lehtijuttua. Ja me ostamme näitä lehtiä kuin lämpimiä pullia.
Hyvinvointi? Virkeä mieli? Jopa ulkonäkö? Ihan sama - niin kauan kunnes paino vaan laskee. Vaaka-ahdistus on muuttunut niin pahaksi, että se ottaa ensisijaisen paikan terveyden ja toimivan elimistön sekä aineenvaihdunnan edessä. On helppo ymmärtää, miten koko maa on täynnä ihmisiä, jotka ikuisesti kamppailevat painonsa kanssa samalla tavalla, kuin psykoottinen ihminen taistelee harhojensa kanssa. Tätä taistelua on mahdoton voittaa.
On aika herätä ja poistua tästä rahaa tekevän koneiston luomasta kuplasta.
Miksi paino on huono mittari? Arvioisitko auton kuntoa sen perusteella, minkä värinen se on? Tai kirjaa vain otsikon perusteella? Todennäköisesti et. Miksi me sitten teemme näin kehomme ja terveytemme kanssa? On totta, että ylipaino korreloi sairausriskien kanssa. Mutta korrelaatio on eri asia kuin syy-seuraussuhde. Vaaka ei kerro mitään ihmisen kehon koostumuksesta. Lihasmassan häviäminen ja sisäelinrasva ovat ne kaksi tärkeintä tekijää, joilla on konkreettinen syy-seuraussuhde sairausriskien kanssa. Ongelma on se, että jos me pyrimme laihtumaan keinolla millä tahansa, me useimmiten menetämme suurimman osan painosta lihasmassan kustannuksella, joka vakavasti haittaa luonnollista kykyä polttaa rasvaa ja käyttää ruoan energiaa hyväksi. Sen sijaan rasvakudosta vasta sen jälkeen rupeaa kertymään.
Mutta miten ulkonäkö - matalapainoinen ihminen on kuitenkin kauniimpi kuin korkeampipainoinen? Uskon, että jos jätämme sivuun teennäisen muotibisneksen ja keltaisen median, arvioiden aidosti, minkälainen ihmiskeho meitä miellyttää, löydämme, että lihaksikas keho - olkoon naisen tai miehen, nuoren tai vanhan - on aina paremman näköinen.
Kumpi mielestäsi näyttää terveellisemmältä? (kummatkin naiset ovat kauniita, en väitä toisinpäin)
Entäs tässä kuvassa, jossa paino ja ihminen ovat samoja, kehonkoostumus ihan erilainen.
Minun tarkoitukseni ei ole tässä moittia mitenkään luonnostaan hoikkaa kehoa, vaan tuoda ilmi, että lihasmassan puuttuminen on useimmiten isompi riskitekijä kuin liikaa rasvaa. Tiedän toki, että on paljon ihmisiä, joilla on erittäin nopea aineenvaihdunta ja joilla on jopa vaikeuksia saada painoa nousemaan, se on aihe ihan erikseen.
Mutta jos me emme saisi katsoa vaakaa, mitä meidän pitäisi ottaa mittapuuksi kauniille ja terveelle keholle? Ensiksikin - mitä useampaa mittaria, sitä paremman kokonaiskuvan saamme.
Vyötärönympärys - kuvaa paremmin keskivartalon rasvan määrää. Parempi on jopa vyötärön/lantion mittasuhde, joka ottaa huomioon henkilön kehon muotoa.
Lihasvoima, kestävyys ja kaikenlaisen fyysisen suorituksen kyky. Tämä kuvaa hyvin, että miten elimistön energia-aineenvaihdunta toimii ja onko riittävästi toimivaa ja monipuolista (sekä kestävyys- että voimasäikkeitä) lihasmassaa.
Energian taso ja mieliala - ehkä tärkein syy, miksi me halutaan tervettä ja toimivaa kehoa. Vain ja ainoastaan painoon keskittymällä järjettömissä laihdutusprojekteissa saamme itseämme voimaan paljon huonommin. Toki, paino tippuu (hetkeksi).
Kuinka usein moitit itseäsi peilin edessä? Ihminen, joka pyrkii vain ja ainoastaan painonpudotukseen, on harvoin lopullisesti tyytyväinen siihen mitä hän näkee peilistä, riippumatta mikä se lukema lopulta onkaan. Eli ongelma on yhtä paljon henkinen kuin fyysinen. Ihminen joka voi hyvin henkisesti ja fyysisesti ei moiti itsensä joka päivä peilin edessä.
Nautinto ruoasta tai syöminen ilman, että ruoka olisi jollain tavalla pakkomielle. Laihduttamiset saavat aikaiseksi liian monia syömishäiriökäyttäytymisen kierteitä. Ihmiset, joilla on siihen alttius, voivat ruveta näkemään ruokaa kuin jotain pahaa, mutta tarpeellista (välillä jopa tarpeetonta!). Se ei yhtään paranna onnistumisen mahdollisuutta tai elämänlaatua.
Vaakaa parempia mittareita on paljon. Kokonaisvaltainen hyvinvointi ja nautinto elämästä on avainsana. Mitenpä jos pyrittäisiin vaaka-ahdistuksesta eroon vuonna 2020?
Ehdotan, että aloitetaan sillä, ettei käydä vaa’alla tammikuussa, mitä luulet?